Nettiseikkaillessani törmäsin pitkästä aikaa Robert Johnsoniin, lyhyen ja ytimekkään blues-elämän viettäneeseen kitarahirmuun. Toisen aikalaismuusikon, Son Housen, mukaan herra Johnson myi sielunsa paholaiselle Mississippin Clarksdalessa, moottoritien risteyksessä. Kaupan vastineeksi paholainen antoi hänelle virtuoosimaiset kitaristintaidot sekä viskiä ja naisia niin paljon että riittää.

Kuuntelin Johnsonin nauhoituksia ja luin sanoituksia. Toden totta, saatana on tuttu vieras näissä biiseissä. Johnson ei kirjoittanut blues-lyriikoitaan herkkähipiäisille. Tässä vapaa suomennos Me And The Devil Bluesin alusta:

Varhain tänä aamuna
kun koputit oveeni,
varhain tänä aamuna
kun koputit oveeni,
sanoin: ”Hei saatana,
uskoakseni on tullut aika lähteä.”

Minä ja piru
kävelimme vierekkäin,
minä ja piru
kävelimme vierekkäin.
Olin matkalla hakkaamaan naistani,
kunnes saisin kyllikseni.

Särähtää korvaan, eikö? Mutta samalla teksti tuntuu ah-niin-raikkaalta kontra tämän päivän lyriikoiden sisäsiisti sovinnaisuus. Vauva.fi -henki on kulkutaudin tavoin tarttunut myös nykyrockin ja -popin sanoituksiin.

Wikipedian mukaan Robert Johnson kuoli 27-vuotiaana juotuaan viskiä, jonka sekaan hänen rakastajattarensa mustankipeä aviomies oli sekoittanut strykniiniä. Johnson toipui vielä myrkytyksestä, mutta kolmen päivän päästä keuhkokuume iski ja vei.

Kommentoi täällä: Mariska Official