MUSTIS
Sain pyynnön kirjoittaa biisitekstin, joka käsittelee mustasukkaisuutta. Wikipedian mukaan mustasukkaisuus on ”epämiellyttävä tunne, joka syntyy kun ihminen kokee jonkun uhkaavan asemaansa hänelle läheisen ja merkityksellisen ihmisen elämässä. Se voi lievässä muodossaan olla parisuhdetta rakentavaa ja kiintymystä ylläpitävää, kun sen ymmärretään olevan ilmaus suhteen ja kumppanin tärkeydestä. Hallitsemattoman voimakkaana…vahingoittaa suhdetta.”
Minun lähipiirissäni on henkilö, joka väittää välttyneensä mustasukkaisuuden tunteelta täysin. Hän ei kertomansa mukaan voi käsittää, miksi ihmiset ovat mustankipeitä esim. parisuhteessa. Tämä ystäväni on elänyt hulivilipäivänsä jo 70-luvulla, jolloin ideaali yksiavioisesta rakkaudesta romutettiin rytinällä meillä Suomessa niin kuin monessa muussakin länsimaassa. Suhtautuminen seukkailuun ja avioitumiseen vaikuttaa kuulemani perusteella olleen tuolloin nykyistä praktisempaa. Ei tuhlattu rahoja häähössötyksiin, mentiin lounastunnilla maistraattiin pikavihittäviksi, kutsuttiin pakolliset todistajat paikalle ja hääyö ryypättiin Hesperiassa. Ja jos hääyönä tai joskus myöhemmin tuli toilailtua vieraissa, ei asia ollut kuolemanvakava. Sitä sattuu.
Yksi hienoimmista biisinaluista on mielestäni ”Järjen veit ja minusta orjan teit” (Mustasukkaisuutta). Sen väkevämmin ei asiaa voi ilmaista, teksti imaisee kuulijan heti mukaansa raastavan petollisen ihmissuhteen syövereihin. Tämän Olavi Virran upeasti tulkitseman tangon lisäksi olen ihastunut suuresti Faith Evansin ”Jealous” -kappaleeseen. Vapaa suomennos tekstistä kuuluu näin:
Puhun nyt suoraan
tunteistani,
miten suhtaudun suhun,
en pysty peittelemään sitä.
En maindaa oikeestaan sun naispuolisista ystävistäsi.
Kunhan tiedät että oon omistushaluinen
ja agressiivinen kaikessa mikä liittyy suhun.
Oon niin mustasukkainen,
en voi sille mitään,
en oo tyyppi joka haluu jakaa,
koska oon itsekäs.
Oon niin mustasukkainen
etten voi kontrolloida sitä.
Ei oo tarvetta valehdella aiheesta
koska tiedostan sen.
Älä hämmenny, mä en trippaile
ja tiiän ettei oo korviketta
sille mitä annan,
mutta kaikki ne superystävälliset, ekstramakeilevat halit ja moikkailut
saa mut kelaamaan että sä ehkä petät mua.
Mun täytyy olla rehellinen sulle,
saatan tsekata myös sun kännykän.
Ensimmäisen kerran kuullessani Evansin biisin häkellyin. Laulajatar liikkui mielestäni vaarallisilla teillä, alastomaksi riisuuntuneena ja aseettomana. Olen oppinut, että fiksut naiset eivät ole mustiksia ja että kyseinen tunne on jotenkin nolo ja luokaton. Mutta sitten tulee Faith ja suureen ääneen kertoo kaikille tsekkailevansa poikakaverinsa viestit, ilman lupaa. Miten harvinaista, rohkeaa, riemastuttavaa… niin herkullinen kuuntelukokemus että! Vähän myötähävettääkin, tuntuu kuin tirkistelisi, kuin lukisi Seiskasta mehevää juorua. Ostin koko levyn kyseisen biisin perusteella.
Suuri ajattelija Jiddu Krishnamurti puhuu mustasukkaisuudesta näin: ”Tajuan, että rakkautta ei voi olla yhtäaikaisesti mustasukkaisuuden kanssa; rakkautta ei ole olemassa samaan aikaan kiintymyksen kanssa. Onko siis mahdollista vapautua mustasukkaisuudesta ja kiintymyksestä? Ymmärrän, etten rakasta. Se on faktaa. En aio valehdella itselleni; en aio teeskennellä vaimolleni rakastavani häntä. En tiedä mitä rakkaus on. Mutta tiedän mustasukkaisuuden, pelon; niihin liittyy riippuvuuden tunne. En tykkää olla riippuvainen, mutta olen sitä silti koska olen yksinäinen. Juoksen ympäri toimistoa, tehdasta ja tulen kotiin ja tahdon mukavuutta ja kumppanuutta paetakseni itseäni. Kysyn siis itseltäni: miten vapaudun tästä kiintymyksestä?”
Palataan hetkeksi alkuun, siis Wikipedian määritelmään mustasukkaisuudesta: ”Se voi lievässä muodossaan olla parisuhdetta rakentavaa ja kiintymystä ylläpitävää…” Viisasta Krishnamurtia lukiessa päätyy vääjäämättä ajatukseen, että useimmat parisuhteet perustuvat kiintymykseen. Rakkaussuhteet ovat harvinaisia, uskaltaako sellaisesta edes unelmoida…
Krishnamurti on ihailtavan kirkas ajattelija, mutta pop-musiikin kirjoittajaksi hänestä ei olisi. Pop laulaa lapsi-ihmisen tuumista ja tunteista lapsi-ihmisille, siis suurelle yleisölle. Popin käsitteet ovat punnitsemattoman epätarkkoja heittoja, vähän-sinne-päin. Biisin tekstin pitää olla looginen, mutta sen sisältö saa sovittaa tuttia suuhun. Se ilmentää pikemminkin kesyttämättömiä, käsittelemättömiä tunteita kuin viisautta. Hyvä niin. Ei tule katto heti vastaan biisien kirjoittajalle, on huikeasti varaa nostaa tasoa.
Kommentoi täällä: Mariska Official