Mestaripiirros

Minua pyydettiin kertomaan laulunsanoittajan työstä koululaisten uutta äikänkirjaa varten. Kysymykset olivat mukavia ja aihe tietenkin lähellä sydäntäni. Pyydettiin myös valitsemaan jokin kirjoittamani lauluteksti, joka mielestäni sopisi kirjaan näytteeksi työstäni. Kävin läpi sanoituksiani ja päädyin Mestaripiirros -tekstiin, jonka Anna Puu ja Egotrippi ovat levyttäneet:

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Se kuva oli kaunis, oi ihme suorastaan;
muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen Hän merkkas, ettei suhun
päde kuolevaisten lait.

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
mestari valmisti sut.

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan.

Sain pian palautetta kirjantekijätyöryhmältä: ”…teksti on helppo tulkita tunnustukselliseksi. Tämän vuoksi emme oikein voi valita kyseistä tekstiä oppikirjaan.” Hämmästyin. Hämmästyin ihan isosti. Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aiheissa on näin tiukka nykyään! Onko Luojasta tullut tabu? Eikö nimeä edes saa mainita koulussa? Ketä opettajat pelkäävät – oppilaiden vanhempia, opetusviranomaisia, uskonnottomia, toisinuskovia, mitä häh? Missä lapset ja nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita ja käymään niistä dialogia, jos koulu on sellaiseen sopimaton areena? Kyllä on huteralla pohjalla kansakuntamme sivistys, jos kouluissamme ei saa enää hiiskua edes valtionuskonnosta.

Monen isosti menestyneen poppibiisin tekstit sisältävät jotain sakraalia. Olen ollut huomaavinani, että ihmisillä on pyhän nälkä. Kun taivaallisesta on tullut tabu koulussa ja yleisessä keskustelussa, niin biisinkirjoittajat sentään rohkenevat vielä pyrähdellä pyhän mailla. Säälittää ajatella tulevia junnuvainioita ja vexisalmisia, joilta opetushallitus on  parhaimpana kasvuaikana, biisinikkareiden kouluvuosina, kieltänyt kosketuksen muuhun kuin maalliseen. Siis Neukku-mallin mukaisesti ilman jumalaa, kohti hemmetinmoista henkistä ja hengellistä köyhyyttä – koska opetushallitus on linjannut niin.

Kirjoitan tässä nyt Mestaripiirroksen uusiksi, jotta koululaisetkin saavat tarkastella tekstiä pelkäämättä käännyttävää tunnustuksellisuutta. Aika lyhyt tästä puhdistetusta versiosta taitaa tulla, mutta opetushallituksen tyypit tykkäävät varmaan:

Sinä päivänä kun evoluutio oli päätynyt siihen pisteeseen
että partikkelit ohjautuivat fysiikan lakeja noudattaen ryppääksi
joka muodosti Sinut,
sinä päivänä tapahtui paljon muutakin maailmankaikkeudessa.

Kommentoi täällä: Mariska Official

Julkaistu: 13.6.2016