Olen kuullut, että antiikin Kreikassa luovuudesta vastasivat daimonit, henget, jotka ihmisten kautta toivat suuresta mystisestä lähteestä kumpuavat ideat maailmallisiksi. Näin ollen kenenkään oli turha antaa kusen nousta hattuun. Myöskään valtaviin häpeän puuskiin taiteellisen tai tieteellisen epäonnistumisen takia tuskin oli tarvetta, sillä kaikki tiesivät syyn olevan ainakin osittain hengissä, ei välittäjäihmisessä.

Roomassa luovuuden lähdettä kutsuttiin geniukseksi, muuten ajatus oli sama kuin kreikkalaisilla. Genius ei siis tarkoittanut nerokasta henkilöä vaan maagista, jumalallista olentoa, joka avusti taiteilijaa. Ihmisellä saattoi olla neroutta, hän ei itse ollut nero. Vasta renessanssin myötä idea henkien myötävaikutuksesta vaihtui ihmiskeskeiseksi ja luovat alkoivat ottaa kaiken kreditin itselleen työstään.

Suuresti ihailemani Salvador Dali turvautui kertoman mukaan unimaailmaan hakiessaan innoitusta maalauksiinsa. Hän asettui istumaan lusikka kädessä, jonka alle hän pisti lautasen. Maestro rentoutui ja nukahtaessaan lusikka putosi lautaselle. Kolahdus herätti maalarin, joka alkoi sitten työstää näkemäänsä unikuvaa.

Olen viime aikoina kärsinyt ideoiden puutteesta. Uuden, hyvin pienen kämppikseni myötä unet ovat jääneet niin vähäisiksi, että ajatus on alkanut sakata ja muisti hapertua. Lukiessani Dalin metodista tajusin löytäneeni elämäntilanteeseeni sopivan innoituskaivon, nukahtelun. Kävin sängylle makaamaan kynä kädessä ja mietin blogia. Hetken kuluttua uni vei voiton, kynä tipahti ja heräsin välittömästi kirjaamaan nähtyä ja kuultua. Listaan nyt tähän parin päivän aikana rajan takaa tekemiäni löydöksiä ja visioita.

Teea Tenka Savela -niminen sossutantta istuu toimistossa purppuranvärinen glitteripaita jumpperinsa alla. Onko hän menossa juhliin vai kenties tullut bailuista suoraan töihin? Vai haluaako hän vain kimalletta arkeen? (Paljastui myöhemmin, että Tenka Tea on myös teelaji, ei ainoastaan sosiaalityöntekijä.)

Yle Puheen haastattelu pitää lähettää minulle, koska en saa sitä itse nauhoitettua.

Riimit kannattaa pistää räpeissä loppuun, mutta ei liian tylsästi.

Isoveljeä ei saa suututtaa, sillä mafia ei pidä siitä.

Turkoosi on hyvä väri lapselle.

Koiralta kysyttiin: ”Mikä vaativa väyhtö Sulo on?” Vastaus: ”Joo, hammas.”

Toden totta, eivät ideat itsestäni kummunneet. Jos listaukseni on mielestäsi asiaton tai muuten vaan urpo, voi valitukset osoittaa korkeammille tahoille, daimoneille. Kiitokset välähdyksistä kuuluvat puolestaan öisin kiljahtelevalle geniukselleni.

Kommentoi täällä: Mariska Official