Työstä ja rakkaudesta
Muistan, kuinka vaahtosammuttimen kokoisena rakastuin palavasti Junnu Vainioon. En kyennyt pidättämään itkua kuullessani Junnun laulavan Saimaan saaren yksinäisestä, Nestori Miikkulaisesta, jolta elämä oli riistänyt kaikki muut rakkaat – hänelle jäi kumpaniksi vain norppa. Päätin, että isona tyttönä menen naimisiin Junnun kanssa, ikäerosta viis. Kukaan ei saa olla noin kaveriton, ajattelin.
Junnu kuoli vuonna 1990, rauha hänelle. Minulla on valokuva, jossa kaksikymppisenä, pari räppilevyä julkaistuani, poseeraan Emma-bileiden jatkoilla samassa kuvassa Junnun pojan Ilen sekä Hynysen kanssa. Olin otettu. Kuinka niin suuret musiikkimaailman tähdet saattoivat noteerata kaltaiseni pikkutytön – kuinka he edes tiesivät minusta! Olen myöhemmin kertonut Ilelle, että hänen tavallaan kuuluisi olla poikani. Lempeni Ilen isää kohtaan oli niin ehdotonta, että äitini oli kerran Junnun tavatessaan vinkannut hänelle asiasta. Oli kertonut 5-vuotiaasta tyttärestään, joka olisi halukas morsiameksi Junnulle. Sinne Saimaan saareen, rapsuttamaan yhdessä Junnun kanssa suloista norppaa.
Minusta ei tullut rouva Vainiota, mutta laululyriikka vei mennessään. Syytän Paula Vesalaa siitä, että ylipäätään tulin kokeilleeksi muille tekstittämistä. 2000-luvun alussa Paula teki jo tekstejä eri artisteille, jonka seurauksena muutamat levy-yhtiöjampat kysyivät, josko haluaisin kokeilla samaa. Tarvitsivat kuulemma tuoretta naisnäkökulmaa. Suostuin kokeiluun, ja sen seurauksena laululyriikan tekemisestä kehittyi minulle ammatti.
Vesala pokkasi hiljattain Junnu Vainio -palkinnon. Samaisen pystin ovat saaneet mm. Juice, Hector, Vexi, Gösta, Sinnemäki, Putro ja Vilkkumaa. Iloitsin pokaalin menemisestä jälleen kerran oikeaan osoitteeseen. Paula on tehnyt upean uran nuoresta iästään huolimatta. Hän on avannut ovia ja jättänyt merkittäviä jälkiä reitilleen. Ilman hänen esimerkkiään minäkään olisin tuskin saanut näin mieluisaa työtä.
Kommentoi täällä: Mariska Official