Yhteys: Samuli Väänänen samulifried.fi + 358 50 34 30 978
Keikat: Matti Kaunisvesi matti.kaunisvesifried.fi + 358 40 351 8848

Matador

20.10.2016

Muutama vuosi sitten Andalusiassa viereeni rantakadun penkille
istahti vanha mies. ”Chica”, hän sanoi, ja ryhtyi pian kertomaan
tarinaa härkätaistelijasta, joka eleli edelleen lähikulmilla ja oli
voimiensa vuosina ollut melko kuuluisa matador. ”Vaihtelevalla
menestyksellä”, sanoi pappa ja kertoi, että kyseinen matador
heilutteli punaista vaatetta usein varomattomasti ja pillastunut
härkä onnistui montakin kertaa rusikoimaan taistelijaa vaarallisesti. Pappa naureskeli, että loukkaantumisen jälkeen tämä matador aina kirosi typerän härän, sokaisevan auringon, tuulen suunnan ja areenan kunnon sekä vakuutti lopettavansa taisteluhommat heti ja kertakaikkiaan. Mutta haavojen parannuttua mies palasi areenalle toistamaan virheensä ja hankkimaan uudet haavat, kunnes ikä pakotti hänet luopumaan vaarallisesta työstään.

”Niin härkä tökkää kuin sitä ärsytetään”, siteerasi pappa vanhaa malagalaista sanontaa. ”Chica, jos tahdot olla taitava taistelija, käytä muletaasi harkiten ja perustellusti, ei pelkän provokaation vuoksi. Muuten sinulle käy kuin tämän tarinan matadorille –  minulle. En pysähtynyt miettimään härän olemusta riittävän syvällisesti. Härkä on villi ja arvaamaton, mutta kärsivällinen ja viisas taistelija voi oppia ymmärtämään sitä”, filosofoi pappa. ”Voit taistella härkää vastaan tai sen kanssa. Minä valitsin vastaan taistelemisen taktiikan. Nyt tekisin toisin”, sanoi pappa.

Hitto. Tämä ihminenhän kertoo minun tarinaani, ajattelin siinä istuessani. Hyvästelimme viimein kuin ystävät ja lähdin siitä sitten hotellihuoneeseeni kirjoittamaan biisiä.

Kommentoi täällä: Mariska Official


Riimeistä ja vähän muusta

25.9.2016

Kävin Pattayalla kirjoittamassa lauluja Leri Leskisen ja Matti Mikkolan kanssa. Matti on terävä. Ja Leri nukkui sillä aikaa kun keskustelimme hetkisen tekstittämiseen liittyvistä asioista.

Ska: Oujee.

Matti: Ai nytkö lähti nauha pyörimään?

Ska: No nyt lähti tärähti.

Matti: No helou kaikki musadiggarit me ollaan täällä..

Ska: Käkäkäkä.

Matti: Eka kysymys. Miks ei voi enää olla täydellisii riimejä? Miks ne kuulostaa nykymusassa pöhköltä?

Ska: Öö no tota kuulostaaks..?

Matti: No oha se jos sä käyt tekee jotain silloinkin-milloinkin ni se alkaa kuulostaa semmoselt koomiselta eikä nykyään tehä semmosii tekstei, eihä sunkaa tekstit oo sellasii..

Ska: Kultaa-multaa – kyl mä viel teen. Riippuu mun mielestä tyylilajista. Sit jos on joku sellanen et tavotellaan vähä vanhempaa leinomaist hommaa ni kyl mun mielest sillo ne riimit.. Mut siis tota oisko se sitte se räpin vaikutus?

Matti: Eli se on sitte tavallaan kehitystä että ne asiat mitä ne riimit aikanaan ajo ni siihe tilalle on tullu paljo kompleksisempia kielellisii leikkejä ja niihin nähden sellaset vanhat juice- ja eppuriimit näyttää vanhanaikasilta tai alkeellisilta.

Ska: No mä en välttämättä oo aina ihan sitä mieltä koska mä kuitenkin edustan usein sitä vanhempaa liittoa ni mun korvaan välillä semmoset ihan töpöriimit kuulostaa omituisilta. Mut siis tietenki riippuu tosi paljon siit kyseisest tekstistä. Mut et niin se varmaan on.. Emmä tiiä onks popis jotenkin niin kauheen kikkailutyyliin rytmisiä ilotteluja, kaikkii tommosii, mut siis must se välillä on laiskuutta, niinku tavallaan että ois varmaan ihan hyvä hallita ne vanhan koulukunnan riimit ja sit käydä sen jälkeen vasta rikkomaan niitä.

Matti: Mun nähdäkseni toi asia ei oo pelkästään niin et jengi ois ihan haltioissaan jos joku tekis jotain pitkiä banaani-sanaani -tyyppisii juttuja vaan päinvastoin sielt tulis Leriltä ja kumppaneilta hylsyä et täst tulee nyt tämmönen et teksti ja viesti ei tuu oikein iholle ku ihminen alkaa kuunnella näit hassui riimejä.

Ska: Nii mut varmaa sillee et jos se on perusteltu. Et jos oikeesti paras vaihtoehto on vaikka just öllö ja pöllö ni sit jos se sisältö ikäänku lunastaa sen ni kyl mun mielest sillo ois ihan hassuu lähtee ettii jotai paljo kompleksisempaa juttuu. Et jos se yksinkertasin juttu ois se.

Matti: Mut sit toisaaltahan siihen semmonen tyylillinen yhtenäisyys.. et joskus näkee semmosii juttui et muuten ei käytännössä oo yhtään riimei mut sit yhtäkkii siel on semmonen öllöpöllö ni kyllähä se töksähtää sielt vähä koomisena tyylirikkeenä.

Ska: Niin no voi olla tai sit se voi olla jopa korvamato ja se onki sit se täkyhomma, niinku se urpo vanha-aikariimi. Et tota kyl tottakai yhteneväinen linja on hyvä olla.. Emmätiiä, varmaan kirjottajissa on niin paljo eroo siinä. Mut joskus ku mä oon jutellu aiheesta joittenki kirjottajien kaa ni sitte vastaus siihen et miks ei tehä kauheen rimmaavii riimejä on että se on niin vaivalloista. Ni mun mielestä jos se on se syy miks isketään vaan joku sinnepäin menevä juttu ni se on sit ehkä vähä laiskuutta. Mut sit toisaalta nehä voi tekstit toimii niinkin ja tuntuu et ne semmoset soi tosi paljo ne semmoset ns. köpöriimit.

Matti: Mut jos sä kuuntelet vaik sen ajan harmonioita ja sointuja ku minä aikana on ollu täydellisii riimejä ni ohan ne nykymusaan nähden tosi vaikeita ja rikkaita, ni sit kuitenki myöskään nykymusan tekijät ei haluu musaan liian jatseja sointui, jos niit alkaa näppäilee ni varmaa säki sanot et ei ei nyt mä en diggaa. Et vaik eilen ku sä epäilit et kui paljo sä diggaat Wichita Linemania ni sä et sit nää yhteyttä tään sointuasian ja riimiasian välillä et sä ymmärtäsit et samal taval nuoremman jengin mielest ne riimit voi kuulostaa tekijälleen turhalta tekniseltä muurilta?

Ska: Nii se voi varmaa olla nii.. mä en oo kauheesti analysoinu koko aihetta ja sit ku monesti on ollu nii että mä teen tekstin ennen ku on musiikkii ni siin vaiheessahan se on se juttu mikä määrittelee sitä sävellystä.


Vasara ja nauloja

23.8.2016

Olen viime vuosina vieraillut biisikirjoituskursseilla kertomassa ammatistani. Laulunikkarointi tuntuu olevan suosittua puuhaa ja yhä useampi on valmis maksamaan pitkän pennin saadakseen valmiudet hommaan. Opetuksen kirjo vaihtelee Sibelius-Akatemian kursseista yksityishenkilöiden pitämiin koulutuksiin.

Laulun lakien noudattaminen liian varhaisessa vaiheessa on luovuuden kaasukammio. Erilaisia työkaluja läpikäydessäni oppilas on kommentoinut, ettei ehdottamallani tavalla voi toimia, sillä ope on sanonut niin. Vaikka koulutuksen pyrkimys onkin edistää tekemistä ja antaa vasara ja nauloja nikkaroijlle, se toimii joskus aivan päinvastaisesti. Linnunpojilta sahataan siivet ennen kuin ovat kokeilleetkaan lentämistä.

Piano-opeystävä kertoi juuri mielenkiintoisesta keissistä. Henkilö oli ottanut yhteyttä  ja kertonut olevansa itseoppinut klasaripianisti ja haluaisi nyt ulkopuolista ohjausta. Klassinen musiikkihan toimii perinteisesti päinvastoin: ensin opetus, sitten treeni ja palaute. Odotan innolla uutisia kyseisen tyypin kehityksestä, sillä käsittääkseni hän lähestyy uuden haltuunottoa optimaalijärjestyksessä; ensin tehdään, sitten vasta palaute ja päälle opetus.

Minä ja moni musatuttavani on lähtöisin punk-skenestä. Niissä piireissä ei paljoa ajolupaa kyselty – kunhan vaan istuttiin ratin taakse ja annettiin palaa, täysillä, vitunkovaa. Tärkeintä oli tekeminen, virheet olivat epäolennaisia. Saman asenteen turvin olen aloittanut niin räppäämisen kuin osallistunut tangomarkkinoiden biisiskabaankin. En minä manuaaleja ole lukenut kuin vasta jälkeenpäin. Ekaa levyä tehdessäni halusin vääntää kaiken itse eikä kukaan saanut puuttua teksteihini. Niinpä Tarkasta tämä on täynnä kielioppivirheitä jotka tänään saisivat punakynäni riehumaan. Silloin ne tuntuivat oikeilta. Ja tärkeintä taitaa ollakin se tunne. Äidinkielen opettajia, minua ja muutamaa muuta lukuun ottamatta ketään tuskin kiinnostaa onko biisitekstin pilkku oikealla paikalla ja alkaako sataa vai satamaan. Kun sydän puskee läpi, silloin kaikki muu on merkityksetöntä. Sitä ei kursseilla opita.

Kommentoi täällä: Mariska Official


Työstä ja rakkaudesta

7.8.2016

Muistan, kuinka vaahtosammuttimen kokoisena rakastuin palavasti Junnu Vainioon. En kyennyt pidättämään itkua kuullessani Junnun laulavan Saimaan saaren yksinäisestä, Nestori Miikkulaisesta, jolta elämä oli riistänyt kaikki muut rakkaat – hänelle jäi kumpaniksi vain norppa. Päätin, että isona tyttönä menen naimisiin Junnun kanssa, ikäerosta viis. Kukaan ei saa olla noin kaveriton, ajattelin.

Junnu kuoli vuonna 1990, rauha hänelle. Minulla on valokuva, jossa kaksikymppisenä, pari räppilevyä julkaistuani, poseeraan Emma-bileiden jatkoilla samassa kuvassa Junnun pojan Ilen sekä Hynysen kanssa. Olin otettu. Kuinka niin suuret musiikkimaailman tähdet saattoivat noteerata kaltaiseni pikkutytön – kuinka he edes tiesivät minusta! Olen myöhemmin kertonut Ilelle, että hänen tavallaan kuuluisi olla poikani. Lempeni Ilen isää kohtaan oli niin ehdotonta, että äitini oli kerran Junnun tavatessaan vinkannut hänelle asiasta. Oli kertonut 5-vuotiaasta tyttärestään, joka olisi halukas morsiameksi Junnulle. Sinne Saimaan saareen, rapsuttamaan yhdessä Junnun kanssa suloista norppaa.

Minusta ei tullut rouva Vainiota, mutta laululyriikka vei mennessään. Syytän Paula Vesalaa siitä, että ylipäätään tulin kokeilleeksi muille tekstittämistä. 2000-luvun alussa Paula teki jo tekstejä eri artisteille, jonka seurauksena muutamat levy-yhtiöjampat kysyivät, josko haluaisin kokeilla samaa. Tarvitsivat kuulemma tuoretta naisnäkökulmaa. Suostuin kokeiluun, ja sen seurauksena laululyriikan tekemisestä kehittyi minulle ammatti.

Vesala pokkasi hiljattain Junnu Vainio -palkinnon. Samaisen pystin ovat saaneet mm. Juice, Hector, Vexi, Gösta, Sinnemäki, Putro ja Vilkkumaa. Iloitsin pokaalin menemisestä jälleen kerran oikeaan osoitteeseen. Paula on tehnyt upean uran nuoresta iästään huolimatta. Hän on avannut ovia ja jättänyt merkittäviä jälkiä reitilleen. Ilman hänen esimerkkiään minäkään olisin tuskin saanut näin mieluisaa työtä.

Kommentoi täällä: Mariska Official


Fitfiu

25.7.2016

Ensimmäisellä luokalla koulun retkipäivänä erehdyin viheltämään kadulla parijonossa. Opettajani totesi ettei julkisilla paikoilla saa toimia niin. Niinpä lopetin harrastuksen moneksi vuodeksi. Minua harmittaa se etten osaa viheltää laadukkaammin; huuleni ovat epävarmat ja pihinä ei pitkälle kanna. Vislailin taannoin kuitenkin pikkulinnun kanssa metsikössä ja se ilahdutti mieltäni suuresti.

Suomeen pitäisi kehitellä vihellyskieli, sellainen kuin Kanariallakin on. Olisi helpompi viestitellä pitkien etäisyyksien yli ilman kännyköitä. 70-luvulla viheltäjä Kari Suhonen voitti vihellyksen Pohjoismaiden mestaruuden ja vihelsi myös äänilevyllisen musiikkia. Patakakkosen tunnussävel on unohtumaton ja myös Scorpions tarjosi taianomaista visluuta. Toisaalta ortodoksit sanovat viheltämisen kutsuvan piruja paikalle. Hurja onkin venäläisen vihellyksen voima; kansanperinteen mukaan Solovei asustaa Kiovaan johtavan tien varrella puussa ja surmaa matkalaisia viheltämällä.

Pojat viheltää tytöille ja jääkiekkoilijoille, nyyjookkilaiset takseille, muut tyypit koirille ja röyhtäisyn päälle. Mielestäni Suomen vihellyskoulutuksen tasoon voisi satsata kyllä lisää, sillä jos kerran laulaen tulee niin viheltäen saattaisi juttu mennä läpi ihan isossakin maailmassa. Miten on asia muuten huomioitu Gramexilla, saako vihellysraidasta yhden solisti- vai muusikkomerkinnän?

Kommentoi täällä: Mariska Official


Mä mistä laulunaiheet saan

11.7.2016

Usein sanoituksista keskustellessani ihmiset kysyvät mistä keksin aiheet lauluihin. Mielestäni se onkin ydinkysymys. Ilman mielikuvitusta kutkuttavaa aihetta ei läppä lennä.

Rakkaudestahan sitä useimmat virret veisataan. Ja sen puutteesta. Tai oikeastaan harvemmin sitä aidosta rakkaudesta puhutaan, pikemminkin sen irvimuodoista. Voisi tarkemmin sanoa että seuraavaksi kirjoitan kipaleen läheisriippuvuudesta tai jonkin sortin infantiilista kiintymyksestä, epäkypsästä suhtautumisesta läheiseen ihmiseen ja itseen. Panohommat ovat vielä asia erikseen.

Päihteet on myös yleinen topikki (ja tanssiminen siinä sivussa). Ryyppääminen on rattoisaa, varsinkin kun on nuori. Keski-iästä eteenpäin kyseinen toimitus saa synkemmän sävyn eikä sillä enää retostella niin huolettomasti. Siitä voi tulla myös kova krapula jos enemmän läträilee. Huumausaineet ovat astetta kyseenalaisempi homma. Radioon harvemmin mennään suomenkielisellä pilvellä, kräkillä, koksulla, hapolla tai muulla mömmöllä. Ellei sitten olla räppäreitä ja löydetä sopiva kiertoilmaus jota Ylöjärven Aili-mummu ei ymmärrä. Lääkkeet vielä menettelee, onhan Suomi pillerinpopsijoiden luvattu maa. Kyseenalaisia kapseleita jaetaan kansalaisille laillisesti hervottomat määrät ja niiden käyttöä jopa suositellaan.

Jos tekee duunia ja on periksiantamaton, saa maailman. Veri ja hiki roiskuu korostetusti puhelaulajilla. Tämä kaikki on omin käsin rakennettua menestystä. Tärkeää on seurata sydäntä ja uskoa unelmiin eikä välittää pätkääkään mitä muut sanovat. Kuten hiekkalaatikolla jo todettiin, I am best. Iskelmäjampat ovat usein köyräselkäisempää väkeä: tässä minä lakki kourassa ruikutan, nöyrä palvelijasi, pyyhkäisepä jalat tuohon paidanhelmaani.

Filosofiset pohdinnat ihmisyydestä ja elämän tarkoitus, yhteiskunnallinen kantaaottavuus, sorretun vinkkeli, suhde jumalaan, lokaatiot – muun muassa niistä on pienet ja isommat biisit tehty.

Olisiko sinulla, parahin lukija, joku tuore tai väljähtynyt aihe tai iskulause, josta haluaisit kuulla laulettavan?

Kommentoi täällä: Mariska Official


In spirit

27.6.2016

Olen kuullut, että antiikin Kreikassa luovuudesta vastasivat daimonit, henget, jotka ihmisten kautta toivat suuresta mystisestä lähteestä kumpuavat ideat maailmallisiksi. Näin ollen kenenkään oli turha antaa kusen nousta hattuun. Myöskään valtaviin häpeän puuskiin taiteellisen tai tieteellisen epäonnistumisen takia tuskin oli tarvetta, sillä kaikki tiesivät syyn olevan ainakin osittain hengissä, ei välittäjäihmisessä.

Roomassa luovuuden lähdettä kutsuttiin geniukseksi, muuten ajatus oli sama kuin kreikkalaisilla. Genius ei siis tarkoittanut nerokasta henkilöä vaan maagista, jumalallista olentoa, joka avusti taiteilijaa. Ihmisellä saattoi olla neroutta, hän ei itse ollut nero. Vasta renessanssin myötä idea henkien myötävaikutuksesta vaihtui ihmiskeskeiseksi ja luovat alkoivat ottaa kaiken kreditin itselleen työstään.

Suuresti ihailemani Salvador Dali turvautui kertoman mukaan unimaailmaan hakiessaan innoitusta maalauksiinsa. Hän asettui istumaan lusikka kädessä, jonka alle hän pisti lautasen. Maestro rentoutui ja nukahtaessaan lusikka putosi lautaselle. Kolahdus herätti maalarin, joka alkoi sitten työstää näkemäänsä unikuvaa.

Olen viime aikoina kärsinyt ideoiden puutteesta. Uuden, hyvin pienen kämppikseni myötä unet ovat jääneet niin vähäisiksi, että ajatus on alkanut sakata ja muisti hapertua. Lukiessani Dalin metodista tajusin löytäneeni elämäntilanteeseeni sopivan innoituskaivon, nukahtelun. Kävin sängylle makaamaan kynä kädessä ja mietin blogia. Hetken kuluttua uni vei voiton, kynä tipahti ja heräsin välittömästi kirjaamaan nähtyä ja kuultua. Listaan nyt tähän parin päivän aikana rajan takaa tekemiäni löydöksiä ja visioita.

Teea Tenka Savela -niminen sossutantta istuu toimistossa purppuranvärinen glitteripaita jumpperinsa alla. Onko hän menossa juhliin vai kenties tullut bailuista suoraan töihin? Vai haluaako hän vain kimalletta arkeen? (Paljastui myöhemmin, että Tenka Tea on myös teelaji, ei ainoastaan sosiaalityöntekijä.)

Yle Puheen haastattelu pitää lähettää minulle, koska en saa sitä itse nauhoitettua.

Riimit kannattaa pistää räpeissä loppuun, mutta ei liian tylsästi.

Isoveljeä ei saa suututtaa, sillä mafia ei pidä siitä.

Turkoosi on hyvä väri lapselle.

Koiralta kysyttiin: ”Mikä vaativa väyhtö Sulo on?” Vastaus: ”Joo, hammas.”

Toden totta, eivät ideat itsestäni kummunneet. Jos listaukseni on mielestäsi asiaton tai muuten vaan urpo, voi valitukset osoittaa korkeammille tahoille, daimoneille. Kiitokset välähdyksistä kuuluvat puolestaan öisin kiljahtelevalle geniukselleni.

Kommentoi täällä: Mariska Official


Mestaripiirros

13.6.2016

Minua pyydettiin kertomaan laulunsanoittajan työstä koululaisten uutta äikänkirjaa varten. Kysymykset olivat mukavia ja aihe tietenkin lähellä sydäntäni. Pyydettiin myös valitsemaan jokin kirjoittamani lauluteksti, joka mielestäni sopisi kirjaan näytteeksi työstäni. Kävin läpi sanoituksiani ja päädyin Mestaripiirros -tekstiin, jonka Anna Puu ja Egotrippi ovat levyttäneet:

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Se kuva oli kaunis, oi ihme suorastaan;
muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen Hän merkkas, ettei suhun
päde kuolevaisten lait.

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
mestari valmisti sut.

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan.

Sain pian palautetta kirjantekijätyöryhmältä: ”…teksti on helppo tulkita tunnustukselliseksi. Tämän vuoksi emme oikein voi valita kyseistä tekstiä oppikirjaan.” Hämmästyin. Hämmästyin ihan isosti. Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aiheissa on näin tiukka nykyään! Onko Luojasta tullut tabu? Eikö nimeä edes saa mainita koulussa? Ketä opettajat pelkäävät – oppilaiden vanhempia, opetusviranomaisia, uskonnottomia, toisinuskovia, mitä häh? Missä lapset ja nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita ja käymään niistä dialogia, jos koulu on sellaiseen sopimaton areena? Kyllä on huteralla pohjalla kansakuntamme sivistys, jos kouluissamme ei saa enää hiiskua edes valtionuskonnosta.

Monen isosti menestyneen poppibiisin tekstit sisältävät jotain sakraalia. Olen ollut huomaavinani, että ihmisillä on pyhän nälkä. Kun taivaallisesta on tullut tabu koulussa ja yleisessä keskustelussa, niin biisinkirjoittajat sentään rohkenevat vielä pyrähdellä pyhän mailla. Säälittää ajatella tulevia junnuvainioita ja vexisalmisia, joilta opetushallitus on  parhaimpana kasvuaikana, biisinikkareiden kouluvuosina, kieltänyt kosketuksen muuhun kuin maalliseen. Siis Neukku-mallin mukaisesti ilman jumalaa, kohti hemmetinmoista henkistä ja hengellistä köyhyyttä – koska opetushallitus on linjannut niin.

Kirjoitan tässä nyt Mestaripiirroksen uusiksi, jotta koululaisetkin saavat tarkastella tekstiä pelkäämättä käännyttävää tunnustuksellisuutta. Aika lyhyt tästä puhdistetusta versiosta taitaa tulla, mutta opetushallituksen tyypit tykkäävät varmaan:

Sinä päivänä kun evoluutio oli päätynyt siihen pisteeseen
että partikkelit ohjautuivat fysiikan lakeja noudattaen ryppääksi
joka muodosti Sinut,
sinä päivänä tapahtui paljon muutakin maailmankaikkeudessa.

Kommentoi täällä: Mariska Official


Lehtiroskiksessa

29.5.2016

Huomasin hiljattain facebokissa ensimmäisen poikakaverini viettävän syntymäpäiväänsä. Muistot kuljettivat minut teinivuosiin, kun kävimme Lahden Kasisalilla kuuntelemassa punkkia, maistelemassa kiljua ja haukkumassa sellaisia pehmopunkbändejä kuin Tehosekoitin, Apulanta etc. Erään tällaisen illan päätteeksi huomasimme missanneemme viimeisen junan Helsinkiin eikä yöpaikkaa ollut. Kuljimme ympäri lokakuista Lahtea yön pakastuessa etsien avointa rappukäytävää tai jotain koloa, missä selviäisimme aamuun.

Helsingin Sanomat oli tuolloin vielä mielestäni hyödyllinen julkaisu. Erään porttikongin sisältä löysimme roskiskatoksen ja sieltä vihreän paperinkeräyslaatikon, joka oli vuoraantunut lämpimillä sanomalehdillä. Hyppäsimme boitsuni kanssa hytisten laatikon sisään, tyhjensimme päärynämehutiivisteputelin ja vaivuimme uneen.

Enpä tiennyt silloin, että tulisin myöhemmin tekemään yhteistyötä säveltäjänero Matti Mikkolan kanssa, jonka taikomia Tehosekoitin-hittejä punkporukalla haukuimme. Kyllä minä jo silloin teininäkin ihailin ko. bändiä – salaa. Ikinä en unohda sitä sykähdyttävää hetkeä, kun yhtyeen laulaja Otto antoi minulle junassa leskenlehden. Olin 16 vee. Myös Apulanta sai negatiivisen kritiikkini täysin ansaitsemattaan. Bändin ura ja tuotanto pökerryttävät – ei voi muuta kuin hattua nostaa.

Sanomalehdistä sen verran vielä, että nykyään ainoa säännöllisesti seuraamani julkaisu on Kirkko ja kaupunki. Se lätkähtää postiluukusta eteislattialle ilman erillistä tilausta – olenhan luterilaisen kirkon jäsen. Hyvin toimitettuja juttuja mielenkiintoisista asioista, rohkeitakin kannanottoja, kun kyse on sentään konservatiivisen kirkon julkaisusta. Päivänpolitiikka ja maailman kauhuskenaariot sekoittavat pääni – mieluummin pähkäilen ikiaikaisia ja luen lehdestä vaikka rukouksia. Lakkasin muutama vuosi sitten tilaamasta ja lukemasta Hesaria. Olen lakannut myös nukkumasta lehtiroskiksessa, joten Hesarista on tullut minulle täysin tarpeeton hyödyke. Missäköhän akuutin yösijan tarvitsijat viettävät nykyään yönsä kylmillä keleillä?  Mikä suojaa heitä vilulta, kun iso osa tasottomasta ja puolueellisesta sanomalehtilukemistosta on siirretty verkkoon?

Kommentoi täällä: Mariska Official


Robert Johnson

15.5.2016

Nettiseikkaillessani törmäsin pitkästä aikaa Robert Johnsoniin, lyhyen ja ytimekkään blues-elämän viettäneeseen kitarahirmuun. Toisen aikalaismuusikon, Son Housen, mukaan herra Johnson myi sielunsa paholaiselle Mississippin Clarksdalessa, moottoritien risteyksessä. Kaupan vastineeksi paholainen antoi hänelle virtuoosimaiset kitaristintaidot sekä viskiä ja naisia niin paljon että riittää.

Kuuntelin Johnsonin nauhoituksia ja luin sanoituksia. Toden totta, saatana on tuttu vieras näissä biiseissä. Johnson ei kirjoittanut blues-lyriikoitaan herkkähipiäisille. Tässä vapaa suomennos Me And The Devil Bluesin alusta:

Varhain tänä aamuna
kun koputit oveeni,
varhain tänä aamuna
kun koputit oveeni,
sanoin: ”Hei saatana,
uskoakseni on tullut aika lähteä.”

Minä ja piru
kävelimme vierekkäin,
minä ja piru
kävelimme vierekkäin.
Olin matkalla hakkaamaan naistani,
kunnes saisin kyllikseni.

Särähtää korvaan, eikö? Mutta samalla teksti tuntuu ah-niin-raikkaalta kontra tämän päivän lyriikoiden sisäsiisti sovinnaisuus. Vauva.fi -henki on kulkutaudin tavoin tarttunut myös nykyrockin ja -popin sanoituksiin.

Wikipedian mukaan Robert Johnson kuoli 27-vuotiaana juotuaan viskiä, jonka sekaan hänen rakastajattarensa mustankipeä aviomies oli sekoittanut strykniiniä. Johnson toipui vielä myrkytyksestä, mutta kolmen päivän päästä keuhkokuume iski ja vei.

Kommentoi täällä: Mariska Official