Mariska & Pahat Sudet

Jos Espoon Fennia-keikka 15.3. olikin hieman hapuileva, niin seuraavan päivän Tavastia kuittasi kaiken. Leijailimme susien kanssa katonrajassa vielä päiviä keikan jälkeen. Tymähdys takaisin tantereelle tapahtui seuraavana perjantaina Turku-keikalla, Venuksen yläkerrassa, kun annoin takaseinän öykkärin häiritä fiiliksiä vedon aikana. Eturivissä oli myös joku erikoisjannu, joka kurottautui keikan aikana mun pisteelle ja otti mun juoman. Häh? Muuten meininki oli kyllä mainio. Istuksimme takahuoneessa ja tenttailimme Jakkua, joka oli juuri saapunut Amerikasta Turisaksen rundilta. Rajua toimintaa tuo suuren maailman kiertäminen. Ilta jatkui hotellilla. Minä tipahdin viideltä mutta osa jengistä jatkoi raipakkaa aamuun saakka.

Heräsin aivan liian aikaisin enkä saanut enää unta. Toivoin pääseväni seuraavassa keikkakaupungissa hotelliin nukkumaan ennen illan vetoa. Kun kundit vihdoin heräsivät ja menimme syömään, sain kuulla ettei meillä ollut huoneita Hämeenlinnassa ollenkaan ja Suisto-klubin bäkkärikin on postimerkki, joten ei lepoa. Itkuhan siinä tuli, olin kuolemanväsynyt. Nuudelisoppa lohdutti ja kävimme vielä istuksimassa soittajatuttujen kanssa. Ajelimme hiljalleen Hämeenlinnaan, Jakku, Klasu ja minä; Luis tuli omin konstein. Suistolle löysi myös Inka, meidän työharjoittelija, joka astui kehiin edellisen viikon keikoilla. Lorvimme ja loikoilimme. Luisin äiti ja isä lähettivät ihanan eväspaketin, joka tuli tarpeeseen. Huonoa on yhä kasvisruokien saanti monessa soittomestassa. Toisaalta on myös paikkoja missä ruoka on rakkaudella tehtyä ja sekös ilahduttaa. Omalla kohdallani bäkkäritarjoilujen laatu korreloi keikan kanssa: hyvät antimet, hyvä veto. Tämän sanottuani onkin peiliin vilkaisun paikka: lauloin setin ensimmäiset biisit huonosti. Keuhkot eivät pelanneet eikä ääni ollut auki. Meinasi iskeä paniikki, kunnes rentouduin. Tupa oli täynnä ihmisiä ja alun vaikeuksien jälkeen tuntuikin sitten todella hyvältä vetää. Inkakin tuli stemmaamaan Painu helvetin ja hienosti lauloikin. Pikalastaus autoon, kaasu pohjaan ja yöksi kotiin. Jakku jetlegipäissään, Klasu muuten vaan hilpeänä ja meikä morkkiskohtauksen kourissa.

Torstaina minä ja Klaus nappasimme iltajunan Seinäjoelle. Menopeli oli tunnin myöhässä. Pasilassa törmäsin Murasen Minttuun, joka odotti samaa junaa. Minttu on rokein leidi Suomessa, i think. Junassa
kävin hommiin, väsäsin Sami Saarelle tekstin. Seinäjoella olimme iltakymmeneltä. Pari tapaamista, iltamätöt ja kroohpyyh.

Herättyäni hipsin Rytmikorjaamolle MARS-tapahtumaan, jossa otin osaa luovuutta käsittelevään paneelikeskusteluun. Parin tunnin blaapatuksen jälkeen lähdin kirpputoreille ja sitten hotellille valmistautumaan illan keikkaa varten. Palasin viideltä Korjaamolle meikkiin ja tsekkiin. Anna Puustjärvi miehistöineen oli jo mestoilla, heillä oli keikka meidän vedon jälkeen. Juuri ennen meidän setin alkua huomasin naamani tipahtavan, iho alkoi rapista pois. Pesin meikit ja yritin etsiä maskeeraajaa, mutta hän oli jo ehtinyt lähteä. Sutaisin siis itse pahimmat finnit piiloon, telkkariin kun oltiin menossa. Lokit lentelivät masussa, jännitti. Sitten vaan mentiin. Olen viimeksi ollut telkkukeikalla joskus räppiaikoina, kymmenisen vuotta sitten. Eli leipiintymään en ole päässyt. Kamerat luovat paineita, niitä on vaikea unohtaa. Ja kun yleisö alkoi lämmetä, piti jo lähteä pois. Mulla ei oo pienintäkään hajua siitä miten juttu sujui, jäi hieman ontto klangi vaikka periaatteessa kaikki pelitti. Katselin Annan mainion keikan ja lauloin hänen kanssa C’est la vien. Korjattuani bäkkärillä itsetuntovajetta siirryin tanssilattialle, jossa oli järjettömän hyvä meininki. En muista milloin olisin viimeksi tanssinut niin täysillä. Sitten siirryin alakerran erikoisbileisiin. Päädyin YleX:n toimittajien kanssa öljynkatkuiseen pannuhuoneeseen, jossa paikan erikoismiehet kertoilivat kummitusjuttuja. Hoipparoin vielä muutamia tanssiaskeleita diskossa, otin taksin ja painuin pehkuihin. Kello oli vasta 03. Edistystä.

Pitempäänkin voisi nukkua, mutta hyppäsimme Aksun autoon ja suuntasimme pohjoiseen, Haukiputaalle. Ensin kuitenkin visiteerasimme Aleksin kotona, jossa hänen fantastinen Tiina-beibe oli valmistanut
herkulliset mätöt. Sitten Haukiputaan Samanttaan, keikkapaikalle. Pyörin pari tuntia ympyrää ja pomppasin lavalle. Olo oli rento ja keikka sujui spennaamatta. Yleisöä oli saapunut kalliista lipuista huolimatta mukavasti paikalle ja tunnelma oli erinomainen. Jatkoimme jutustelua bäkkärillä ja pian kello näyttikin aamua.
Kun avasin puolilta päivin puhelimen, siellä odotti hälyttävä viesti: Aksu oli saanut lentsun ja makaili neljänkymmenen asteen kuumeessa kotona. Että pystyisikö hän ollenkaan tulemaan maanantain
Helsinki-keikalle. Lensimme iltakoneella Helsinkiin Luisin ja Klausin kanssa. Kundit jatkoivat vielä bileisiin, meikä meni kotiin, ei juhlituttanut yhtään vaikka oli pyhäpäivä ja kaikkee.

Maanantaina heräsin aamuviideltä ja lähdin uimaan. Kunto ei ollut kohdillaan ja kuvittelin että homma korjaantuisi urheilemalla. 200 m:n jälkeen tuntui että tipahdan, joten lopetin rehkimisen siihen. Otin
tirsat kotona ja menin akupunktioon, mutta sekään ei auttanut väistämään väistämätöntä. Illalla radio Suomi-Popin keikan soundcheckissä Casinolla yskin ja palelin, olo oli kurja. Kyseessä oli Suomi-Popin järjestämä yksityiskeikka, jonne sai liput arvonnan kautta. Jengiä oli saapunut paikalle Joensuusta saakka, aivan fantastista! Ennen keikkaa, takahuoneessa, tutustuin kanavan toimittajiin ynnä muuhun henksuun ja kaikki vaikuttivat kivoilta tyypeiltä. Tehtiin pari videohaastista ja suustani putoili sammakoita. Keikka alkoi seiskalta. Yleisö voimautti ja riehuin vedon täysillä läpi. Vielä pienet läpändeerasit takahuoneessa, pikavisiitti pubissa ja sitten kotiin nukkumaan.
Havahduin aamuyöllä. Oli kuumetta. Itketti ja väsytti. Pelotti myös, miten tuleva viikko neljine vetoineen klaaraantuu. Nukahdin ja nousin vasta keskiviikkona Yle-haastatteluun, joka liittyi Rytmikorjaamo-vetoon. Tulin kotiin, nukahdin, menin tsekkiin illan Radiogala-esiintymistä varten, tulin kotiin, nukahdin. Sitten kemut alkoi. Ääni ei kulkenut, mieli oli maassa. Sain tingittyä meille kahden biisin sijasta vain yhden, jonka oli tarkoitus tulla ulos telkusta. En ehtinyt jännittää muuta kuin äänen kulkemista. Vedon aikana huomasin, että jänskättävää olisi ollut enemmänkin: lavakuuntelu oli vaikea. Jäin syömään vielä illallisen ja jöröttämään epäsosiaalisena mestoille. Katsoin Jesse Kaikurannan ja Pariisin kevään vedot, annoin taas sammakkohaastiksen ja ahdistuin ahdistumistani. Kotiinmenoaika.
Perjantaiaamuna pakkasin laukun ja hyppäsin asuntoautoon. Suuntasimme kokan kohti Lappajärveä. Googletin mestan ja selvisi että kyseinen järvi on saanut alkunsa meteoriitin törmäyksestä. Klaus oli hänkin, minun ja Aksun lisäksi, napannut keuhkoödeeman. Luis ei sairastu koskaan, lungin asenteensa ansiosta, luulen. Kirjoitin koko matkan ajan auton takaosassa, kaksi säkeistöä kamaa tuli tehdyksi. Perillä skippasin tsekin ja menin suoraan hotellihuoneeseen. Keikka alkoi 23.30. Setin aikana tuntui että ääni katoaa, mutta se kesti loppuun saakka. Yleisö kannusti, vaikka itse tunsin olevani vähän jäässä. Kalamies-biisin aikana havaitsin, että eräs nainen yleisön joukossa rukoili ja vaikutti surulliselta. Ajattelin laulaessani rukoilevani hänen kanssaan. Keikan jälkeen hän tuli kertomaan hirmuisen tarinansa lapsesta joka tapettiin. Huh, maailma on karu. Istuksimme Luisin ja Aksun kanssa vielä hetken bäkkärillä, sitten nukkumaan.
Lauantaina heräsin lunastamaan puhelinreseptiä apteekista ja palasin unille. Näin vahvan horrosvision ja tajusin, että mun pitää tehdä jotain elämälleni. Suunta on nyt väärä. Iltapäivällä pakkauduimme taas asuntoautoon ja ajoimme Kemiin. Keikkamestalla Ramonassa järkkäri ojensi mulle lahjan ja kakun, ihan järjettömän suloinen ele! Suut makeaksi, rommitoti naamaan ja lavalle. Ihmisiä oli mahtavan paljon paikalla ja eturivin leidit lauloivat ja tanssivat ensiluokkaisesti mukana. Mulla itellä iski valtava antikliimaksi mainion vedon loppupuolella, kun kuulin kitarointiani aivan liian tehokkaasti lavalle. Siitä räpellyksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: harjoittelemaan! Sain onneksi itseni läjättyä ja homma vedettiin hyvällä fiiliksellä loppuun. Keikan jälkeen ajoimme Ouluun, nukuin siellä pari tuntia ja sitten jatkoimme matkaa kohti viikon viimeistä etappia, Vaasaa. Siellä oli onneksi päiväveto teatterissa. Akustiikka pelasi ja takahuonetarjoilut olivat kohdillaan. Vaikka ihmiset istuivat, ei se menoa haitannut. Pyörin itseni pökerryksiin viimeisen kappaleen aikana ja heitin lipat lavalla. Se oli sopiva päätös elämäni raskaimmalle työviikolle. Kävimme syömässä ennen kotimatkaa, maanantain puolella painoin pääni omaan tyynyyn. Parasta keikkailussa on se kun palaa kotiin.

Olipa ihana kirjotusloma! Joulukuun vietin ulkomailla: Lontoossa, Fuengirolassa ja Las Palmasissa. Englannissa tapasin Suomen suurlähettilään ja salaperäisiä miljonäärejä. Espanjassa puolestaan aika kului karavaaniparkissa. Tutustuinpa myös crack-huoraan.

Kotiin palattuani aloimme Klausin kanssa säveltää uutta musaa seuraavalle levylle. Siinä ohessa kirjoittelin tilaussanoituksia ja tutkailin lintuja. Sain paljon aikaiseksi lyhyessä ajassa – syystä että kotonani ei ole enää telkkaria. Torjun tylsistymistä ja viihdytän itseäni kirjoittamalla biisisanoituksia.

Pari haastatteluakin oli, Hesariin ja Reginaan. Haastikset ovat hankalia. Sitä luulee olevansa sinut itsensä kanssa ja omaavansa mielipiteitä. Mutta huomaakin, että ääneen lausutut ajatukset käyvät epäilyttämään heti, kun ne ovat huulilta ulos lehahtaneet. Ja sitten on jo liian myöhäistä. Kirjoitettu tai puhuttu – siinä on suuri ero. Minä en ole vuolas supliikkiheebo, niinpä biisien välissä olevat puheosuudet tuntuvat keikan vaikeimmalta rastilta. Pari kertaa haastattelutilanteessa toimittaja on pyytänyt minua improamaan runon jostain teemasta. Ei irtoa. Friistailaajat ovat eri tyyppejä.

Sitten koitti päivä kun sain taas lähteä huristamaan susien kanssa pitkin Suomea. Vuoden ensimmäinen etappi oli Lappeenrannan Monrepos,  mukana oli uusi rumpalimme Aleksi Itkonen. Pidimme pitkän tsekin ja kävimme setin läpi. Oli jännä tutina sisälläni, kun en ollut varma muistanko lavahommailusta mitään tauon jälkeen. Treenien jälkeen pääsin testaamaan uutta uimapukuani hotellin altaaseen. Se toimii, en hukkunut.

Ja niin sitten meuhkasin taas puolilta öin mikrofonin jatkeena. Paikalle oli tullut kivasti väkeä, tuttuja ja tuntemattomia. Turhaan tutisin tsekissä: Aleksi hoisi rummut aivan mahtavasti ja muutenkin oli hauska vetää. Keikan jälkeen diskoilimme ja taisin innostua  nykäisemään pienet änkeröiset – siltä ainakin aamulla tuntui. Iltapäivällä ajoimme Joensuuhun. Matkalla pysähdyimme lounaalle Särkisalmen Lohikonttiin. Oli kiva taas viivähtää hetki lapsuuden kesälomamaisemissa. Perillä kilistelimme alkumaljat, sitten lepohetki ennen tsekkiä ja ehostautumista. Bäkkärillä hype päälle ja hommiin.

Oli jotenkin järjettömän hyvä lavafiilis. Liikkuminen sujui vaivattomasti onnenpöksyissä, jotka ihana Remu mulle kerran lahjoitti. Kaikki meni nappiin ja Aleksi paukutti rumpuja mahtavalla tatsilla. Jäi hurjan hyvä mieli. Joensuulaiset osaavat olla ihania ja kannustavia. Kuten esimerkiksi Variksen Petri, jonka kanssa istuksin keikan jälkeen baarissa. Merimiestuttuni etelästä oli myös tullut paikalle kaverinsa kanssa ja he liittyivät seuraan. Vaihdoimme kuulumisia, hyvästelimme ja minä jatkoin diskoon. Sudet tulivat myös mestoille ja yökerhon sulkeuduttua jatkoimme juhlia takahuoneessa. Kiipeilin seinillä ja törmäsin hotellin käytävällä Jätkäjätkiin, joilla oli myös ollut keikka kaupungissa, Kerubissa. Valvoin koko yön ja menin tärähtäneen seurakunnan kanssa aamiaiselle. Sen päälle nukuin puoli tuntia ennen paluumatkaa, joka tuntui pitkältä kuin perkele.

Kotona purin laukun ja katosin Kallion yöhön laulamaan karaokea kohtalotovereiden kanssa. Tästä on ihana jatkaa kevään keikoille. Tuskin maltan odottaa perjantain vetoa Seinäjoen Rytmikorjaamolla, joka tulee muuten telkusta ulos muistaakseni 20.3. tv 2:lta.

22.11. Nousin kuudelta aamulla juoksemaan. Taksi koukki kotoa yhdeksän maissa. Menin Susien kanssa kentälle, josta nappasimme Rovaniemi-lennon. Laukkutsekin yhteydessä puhelin pirisi ja Lapin yleltä soittivat radiohaastattelun. En ollut nukkunut yöllä silmäystäkään ja muutenkin oli hieman sekava olo, joten jutustelusta taisi tulla tasoltaan aika vaatimaton.  Lentokoneeseen päästyäni vaivuin horrokseen, josta heräsin vain vaihtamaan menopeliä, sillä Rollosta matka jatkui Saariselälle Kaamosjazzeihin. Kahden ja puolensadan jäisen kilometrin aikana ehtii onneksi miettiä elämää monelta kantilta. Se tulikin tarpeeseen, sillä en ollut saanut viettää omaa aikaa pariin viikkoon. Tai no, olihan siinä autolastillinen äijiä vieressä, mutta korvatulpat ja huppu antavat jonkinmoisen yksityisyyden illuusion.

Perillä sapuskat ja välikuolema hotellissa. Jakku maisteli olutta, minä  tyydyin katselemaan vierestä. Pikkujoulut 1/3 oli siis homman nimi. Keikkaa oli tullut katsomaan tosi kivasti porukkaa. Matti Vanhanenkin oli kuulemma seisonut lavan lähistöllä. Homma meni hyvin ja alkoholikin alkoi maistua. Teimme haastattelun Radio Inariin bäkkärillä ja jatkoimme yökerhoon. Lopulta löysin itseni jatkoilta täysin vieraasta talosta, josta kömmin hotelliin vasta aamulla.

23.11. Heräsin puolilta päivin eksoottisessa olotilassa. Lähdin Luisin kanssa kiertelemään turistikauppoja ja törmäsimme Mauri Antero Nummiseen. M. A. on uskomattoman hieno taiteilija. Kehuin hänen laulujaan ja hän herrasmiehenä kuunteli kiltisti.

Pian koko ryhmä oli taas kasassa ja pojat söivät pikaisesti ennen bussimatkaa. Mulla oli kamala nälkä mutta kasvisruokailijalle ei löytynyt sopivaa pöperöä siihen hätään. Maailmasta oli loppunut valo. Mua puristi ja käperryin bussin takaosastolle itkeä tihuttamaan hetkeksi. Matka Rovaniemelle kesti nelisen tuntia. Perillä kirjauduimme hotelliin, sain vihdoin ruokaa ja yritin nukkua. Mulle iski kuitenkin rytmihäiriöt päälle ja menin Jakun huoneeseen lepäämään. Oli pakko saada seuraa. Mulla on  pari kertaa keikalla ollut rytmihäiriöitä. On todella häiritsevää yrittää laulaa kun pulssi vetää tuplatemmolla. Silti ei ole koskaan tullut mieleen keskeyttää vetoa. Keikka vedetään vaikka pää poikki. Olishan se aika uljasta kuolla estradilla. Tai en tiedä. Oikeasti en halua kuolla vielä pitkään aikaan, mutta näillä elintavoilla loppupäästä saattaa tipahtaa muutamia vuosia. Elämä on.

Keskiyön paikkeilla Pohjanhovi oli pullollaan pikkujoulujengiä. Nostatimme tunnelmaa takahuoneessa ja menimme lavalle. Juuri ennen shöyn alkua joku pariskunta alkoi nitistä, että jos he myöhästyisivät töistä niin paljon kuin me, he saisivat potkut. Mitä kettua! Me menemme lavalle juuri silloin kun järkkäri käskee. No, veto meni silti nappiin ja olokin korjaantui, kun yleisö oli aivan mielettömän voimaannuttava. Keikan jälkeen vedimme vielä pikku karaoket yökerhossa ja menimme huoneeseeni crewn kanssa jatkoille. Jakku innostui pitkästä aikaa ohjaamaan lyhytelokuvia ja kuvaukset jatkuivat aamuun asti.

24.11.  3/3, pääpäivä. Onneksi olin ollut kohtuullinen edellisenä iltana, joten olo oli suht normaali. Ali-niminen mukava äänijannu kuskasi meidät Kalajoelle. Söimme maistuvat jouluruuat, jonka jälkeen meikki ja pikku jumpat ja sitten oli aika siirtyä jo keikkapaikalle Dyyniin. Vedimme vuoden viimeisen keikan, jonka jälkeen siirryimme bailaamaan ankarasti. Pyörähdimme diskossa ja tutustuin paikalliseen nuorisoon. Ravintolan sulkeuduttua meininki muuttui omaan makuuni liian koheltamiseksi ja vetäydyin huoneeseen nukkumaan.

Sunnuntaina Masa Jakku tuli hakemaan meidät hotellilta ja kuskasi Oulun lentokentälle. Väsytti! Tämä on ollut elämäni hauskin ja vaativin syksy. On ollut ihana kiertää Suomea, mutta nyt on korkea aika päästä hieman huilimaan, että jaksaa taas helmikuussa painaa täysillä. Vielä on jäljellä yksi telkkuveto, 7.12. Heikki&Mikko -showssa, sitten vetäydyn kirjoittamaan uusia juttuja. Kiitos Sinulle, joka olet käynyt tänä vuonna keikoillamme ja antanut yhtyeellemme mahdollisuuden. Riehuisaa joulua ja roppakaupalla rakkautta, toivoo Mariska, Luis, Jakku ja Klasu.

8.11. Hyppäsin Klasu Kitusen kyytiin aamupäivällä ja ajoimme Tampereelle Nenäpäivä-treeneihin.  Moottoritiellä autosta alkoi kuulua kummaa klonksuntaa. Pysähdyimme tien viereen potkimaan renkaita, mutta vika ei sillä selvinnyt, vaan kolina senkun voimistui. Ajoimme Hämeenlinnaan autokorjaamolle. Siellä kävi ilmi, että takarengas oli kiinni enää yhdellä pultilla, siis oikeastaan irti. Rengas kiinnitettiin kunnolla  ja jatkoimme matkaa. Outoa: edellisenä viikonloppuna olin nähnyt unen, jossa istuimme Klasun autossa, menetimme sen hallinnan ja törmäsimme penkkaan ilman että kukaan meistä kyydissäolijoista loukkaantui.

Tampereella vedimme treenit ja kirjauduimme hotelliin. Kävin juoksulenkillä, punttiksella ja saunassa. Liityin Klausin seuraan ja päätimme kurkistaa Tampereen yöelämää. Telakalla soitettiin livemusaa, Aino Venna. Olen tänä syksynä käynyt aivan liian harvoin keikoilla ja siksikin tämä bändi riemastutti. Pari viiniä ja takaisin hotellille nukkumaan.

Yöllä heräsin unihalvaukseen. Se tunne, kun joku seisoo hotellihuoneen nurkassa tuijottamassa. Yrität jatkaa unta, mutta olet silti lähes valveilla pystymättä liikkumaan tai huutamaan apua.

9.11. Herättyäni lähdin juoksulenkille ja lounastin Haanterän Jaanan kanssa. Sitten Tohloppiin tekemään telkkaria. Telkkarikeikat ovat  enimmäkseen ajan tappamista. Esiintyjät notkuvat pyntättyinä bäkkärillä tuntikausia muutaman minuutin vuoksi. Kukaan ei juo viinaa eikä sikaile. Tylsäähän siinä tulee, mutta toisaalta on mielenkiintoista katsella miten taikalaatikon kulisseissa kuhisevat kaikki muut paitsi esiintyjät. Ovatko artistit seksin ja seikkailujen lähettiläitä vai virkamiehiä? Näitä pohdin kunnes Arto Nyberg vinkkasi, että illalla Pakkahuoneella soittaa Lama. Mikä tsäkä! Mentiin Asikaisen Pian kanssa keikkapaikalle, jossa fantastinen Rikoslaki-ryhmä rymysi lavalla. Laman soitettua olin ekstaasissa. En ole nähnyt mitään niin raikasta ja rehellistä vuosiin. Se mitä Klubilla tapahtui sinä iltana oli todellista. Mestasta poistuttuani mieli putosi. Voi luoja tätä ihmisen alennustilaa. Kaikki vetävät jotain kummaa roolia näytelmässä nimeltä elämä. Vittu. Pää hajoaa. Ihmiset eivät ajattele omilla aivoillaan. Ihmiset eivät ajattele. Stalinilla ja Hitlerillä olisi tilaisuus toteuttaa visionsa vaikkapa tämän päivän Suomessa. Onneksi löysin yöstä DJPP:n ja Stigin ynnä muita ystäviä. Rälläsimme aamuun saakka, yritin unohtaa.

10.11.  Aamiaiseksi thaikkumätöt ja lähdimme Klausin kanssa ajamaan kohti itää. Sukuni on kotoisin Parikkalasta, joten illan keikka siellä merkitsi minulle paljon. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kaikki tuntuivat jotenkin tutuilta. Saunoimme, söimme herkulliset jouluruoat ja vedimme keikan ravintola Lohikontissa. Paikalle oli tullut mukavasti väkeä pikkujoulun viettoon. Kiva keikka ja hauskat jatkot. Juttelin hetken herrasmiehen kanssa, joka oli tuntenut edesmenneen ukkini. Loppuyö ja aamu kului komeassa ja miellyttävässä seurassa, hauskaa rymyämistä. Aamulla ihmettelin miksi selkänikamat ovat niin hellinä. Susien kamera paljasti kaiken.

11.11. Susilla kotiinpaluu, minun matkani pysähtyi Lappeenrantaan Sinkkosen tatuoitavaksi. Valvominen ja epäterveet elämäntavat jatkuivat. Kun vihdoin tiistaina sain itseni palautetuksi Helsinkiin, uni ja lepo olisi maistunut. Se aika tulee kuitenkin vasta joulukuussa. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.